Tarja Niskasta sanottu Talven tekijäksi – Suuri muotinäytös – IS Päivyri 24.11.1995

Tämä vuoden 1995 näytös Arena-teatterissa oli toiseksi viimeinen Tarja Niskasen suuri näytös juuri ennen Tarja ja Jouko Niskasen Jaakko-pojan joulukuussa tapahtunutta kuolemaa. Jaakko Niskanen oli tuottanut näytökseen muusikin.

Tämän oli vielä yksi näytös Design Museossa, jossa Tarja Niskanen sai kunnianosoituksena MTO:n kunniakirjan Vuoden suunnittelijana. Tämä oli Suomessa ensimmäinen turkisalalle muotoilusta osoitettu palkinto. Tähänkin näytökseen Jaakko Niskanen ehti tehdä musiikin ennen menehtymistään onnettomuudessa.

keskikokoinen

Otteita lehtileikkeestä:

Joku on sanonut Tarja Niskasta talven tekijäksi. Se on varsin oikeaan osunut nimitys edelleenkin, vaikka taannoisesta turkkien suunnittelijasta on tullut myös sisävaatteiden tekijä. Yhteistä malleille on niiden sopivuus nimenomaan talveen.

..

Tarja on ollut alalla 36 vuotta. Muutama vuosi sitten konkurssi oli lopettaa koko busineksen, mutta pikkuhiljaa yritys on kohentunut.

”Elän nykyään päivän kerrallaan enkä tee pitkälle meneviä suunnitelmia. Suuntaa on helppo muuttaa, jos sellaiseen on tarvetta. Olen tavattoman kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä, jonka osaan ja josta pidän.”

1725 x 2399