Vieläkään en ole tehnyt surutyötä loppuun – Karjalainen 16.2.1992

Entisellään ihminen ei sen jälkeen ole. Ainakin minulta karisi lapsenusko ja luottamus.”

Tarja Niskanen, Suomen kuuluisimpia turkissuunnittelijoita, istuu työhuoneessaan Unioninkadulla. Vaikka Tarja Niskanen Oy:n konkurssista on jo puolitoista vuotta, sen muisteleminen ei ole helppoa. Hän ei vieläkään pysty muuttamaan sanoiksi tunnelmia juhannuksen aatonaattona 1990, jolloin asia piti kertoa henkilökunnalle.

Se hetki oli sellainen, etten toivoisi sitä kenellekään. Kaikki mahdollinen konkurssin estämiseksi oli tehty. Minä olin sinä päivänä aivan loppussa enkä olisi jaksanut enää hetkeäkään. Pahinta oli salailu – se, ettei voinut niiden viikkojen ja kuukausien aikana uskoutua kenellekään.”

Nykyisen kaltaista lamaa ei silloin vielä osattu kuvitella, mutta turkisalaa se jo koetteli. Kaksi lämmintä talvea ja pankkilakko pysäyttivät tilanteen.

Olimme jo myyneet Kemijärven tehtaan ja muutenkin ”siivonneet”, mutta mikään ei auttanut.

..Ehkä sen vuoksi, että sain silloin ihmisiltä niin paljon ystävällisyyttä, sympatiaa ja tuke, minulle ei oikeastaan jäänyt muutta mahdollisuutta kuin aloittaa uudestaan, onnistua ja olla hyvä.