Mallistokuva – Punainen ja vihreä turkki suomalaista sinikettua

Kuvassa malleina Leena Sarvi ja Susanna Vilkkula.

Leena Sarvi oli Tarja Niskasen näytöksissä silloin tällöin myös juontajana.

Takit ovat punaiseksi tai vihreäksi värjättyä sinikettua. Suskin päässä oleva talvihattu on suomalaisesta siniketusta. tehty perusmalli, jossa neppareilla irroitettavat läpät. Kylmällä läpät kiinnitetään taakse, jolloin posket ja leuka pysyvät lämpiminä.

Kuva otettu jossain messuilla eikä Tarja Niskanen tunnusta olleensa kuvauksessa mukana. Sen verran kuvan jälki poikkeaa hänen visioistaan. Tytöt toivat joskus kuvauksiin omia jalkineitaan, sillä isomman koon kenkiä saattoi olla vaikea hankkia. Kenkiä saatiin liikkeistä lainaksi. Kun pohjat teipattiin ne voitiin palauttaa uudenveroisina.