Tarja Niskasen luottamustoimia – Naisten Idea ja keksintöliiton puheenjohtajuus

Tarja Niskanen on toiminut Naisten Idea- ja keksintöliiton puheenjohtajana. Liitto oli perustettu vuonna 1998. Liitossa oli aikanaan 50 jäsentä, joista osa keksijöitä, mutta kaikki naisia.

Sittemin liitto on toiminut QUIN-Suomi ry:n nimella (quinfin.net) teemalla ”Suomalaisten innovatiivisten naisten kontaktiverkosto”. Verkoston nettisivuilla ei ole päivityksiä vuoden 2013 jälkeen.

Tuolta ajalta Tarja Niskanen muistelee Maija Hakalaa, joka oli ”keksijöiden puolesta puhuja, yhdistyksen kantava voima ja totinen uurtaja ”. Tarja Niskanen itse edusti luovaa puolta.

Naisilla on yllättävän paljon patentteja. Vielä enemmän tapahtuu tuoteidoiden ja keksintöjen varastamista.

Tarja Niskanen kertoo naiskeksijöiden ikimuistoisesta matkasta Niskasten vieraaksi Saimaan saareen 1993. ”Robinson Crusoe -meiningillä yhdessä oltiin viikon verran. Ja ”hauskaa oli”. Jouko muistelee kauhulla ison porukan venematkaa saareen 4 metriä pitkällä viisi heppaisella veneellä. Mukana ollut helikopterilentäjä kysyi ”nouseeko tämä plaaniin?”

Naisten yhteistoiminta toimi ”aivojen uudelleen järjestelijänä” ja ”kaikki olivat samaa mieltä”.

Liitto osallistui erilaisiin näyttelyihin ja Naisten messuille/Osaava nainen.

Tarja Niskasen Muotitalolla oli kaksi patenttia, mutta Yhdysvalloissa he joutuvat oikeudessa puolustamaan tekijänoikeuksiaan. Tästä kirjoitusta toisaalla näillä sivuilla.

Linkit:

Keksintösäätiö – tietoa naiskeksijöistä http://www.keksintösäätiö.com/naiskeksijat/