1991 alussa järjestettiin Tallinnassa Suomen ja Viron muoti- sekä tekstiilitaiteilijoiden tapaaminen. Ohjelma oli monipuolinen: yhteinen seminaari, vierailut taiteilijoiden studioihin tai koteihin, näyttelyitä, tapaamisia sekä ystävystymisiä… Tartton matkan aikana tutustuin Tarjaan. Juteltiin bussissa mistä vaan ja muun muassa ilmoitti Tarja suloisesti mutta ylpeänä, että hän käyttää lempivaatteet melkein riekaleiksi ja näytti tummanharman puseron ohueksi pidettyä helmaa. Hänellä oli kaulassa ihmeen kaunis suuri hopeakoru. Se olikin aivan eri ihminen jota olin ihaillut värikkäitten suomalaisten muotilehtien välityksellä. Tarja on aito, hieno ja avoin. Pidän hänestä tosi paljon ja hänen äidilliset neuvot aloittelevalle taiteilijalle muistan aina. Niistä on ollut uransa aikana todella apua, sillä samana vuonna Viro itsenäistyi ja uusissa oloissa täytyi oppia viisailta. Meillä ei ollut aavistustakaan, mitä on kapitalismi tai miten olla uralla sekä luova että dynaaminen. Tarja on esimerkillään sen osoittanut.
Meidän ystävyys on ollut kautta aikojen ehdoton. Vaikka on ollut välillä kiirettä tai muita tekemisiä tiedän aina, että Tarja on jossain olemassa. Olin tosi yllättynyt, kun Tarja ehdotti minulle näyttelyä Helsinkin Agora-galleriassa, Unioninkatu 30, TN valtakunnassa. 1993 toukokuun lopussa järjestin juuri valmistuneet kuvakudokset eli gobeliinit paikalle ja 1.06 oli upeat avajaiset. Vaikka minulla oli jo ollut yksityisnäyttely ulkomailla – Tukholmassa – tunsin itsensä Agorassa etuoikeutetuksi. Se oli unelmankaunis galleria ja paiskin töitä hullun lailla, että tulisi sen arvoinen näyttely. Sekä Tarja että Jouko antoivat minulle kaiken tuen ja avun. Korvaamaton kokemus!
Kun postissa (silloin ei ollut matkapuhelinta) tuli kaunis kutsu Tarjan 50-vuotissyntymäpäiville olin totta kai paikalla. Siinä huomasin, että sekä Niskasen perhe että ystävät ovat todella mukavia ihmisiä. Saman olen kokenut aina, kun Tarja on avannut uusia putiikkeja Korkeavuorenkadulla tai Pietarinkadulla. Aurinkoinen ihminen vetää hyvyyttä puoleensa.
Olen yrittänyt olla tukena ja lohduttaa, jos vahvalla ja kaikessa pärjäävällä Tarjalla on ollut surua tai huolia. Ei koskaan käynyt Helsingissä ilman, että olisin yrittänyt tavata Tarjaa. Olemme tehneet yhteistyönä kaikennäköisiä kettuturkispallotettuja huiveja. Olin halunnut sekä kokeillut monia turkkeja ja pyörinyt kiusaantuneena peilin edessä kunnes viimein hankin sopivan turkin Tarjan luomuksista. Kun Niskaset löysivät Pärnusta sielunmaan tuntui, että Tarja on vieläkin lähempänä. Vaikka Pärnu on Tallinnasta kauempana kun Helsinki. Ollaan tavattu Pärnun helteessä, kaatosateessa sekä pakkasessa. Myöskin Tarjan järjestämässä muotiseminaarissa, istuttu puutarhassa kahden hengen kahvilassa tai käyty näyttelyissä. Karuselli – puutarhan kesäjuhlat on juhlava perinne jossa tapaa joka kerta taas kaikki Niskaset ja ystäväpiirin. Minun vapaaehtoinen tuliainen juhliin on ollut jättimäinen Pavlova ja koska perinteet velvoittaa, sen pitää olla huippuhyvää.
Tarja on aina ollut minulle inspiroiva esimerkki ja samalla myös hyvä ystävä. Luulen, että minunkaltaisia on hänen elämässä ollut paljon. Olen iloinen, että saan olla yksi niistä.
Kaire Tali
Katariina Gild / tekstiilitaiteilija /
Kaire Talin näyttelystä Tarja Niskasen Galleria Agorassa Länsiväylän kirjoitus täällä.